Kannattaako käyttää ammattijuontajaa vai juontaa ite?

Me pyydettiin keväällä meidän uudelta asiakkaalta, voisiko hän kirjoittaa meille palautetta kolmen gaalatilaisuuden juonnosta. Asiakas eli Johanna suostui heti (ihana kun on) ja lupasi runoilla kokemuksestaan eeppoksen. Haluamme jakaa tuon tarinan nyt teille, koska itseasiassa se vastaa kysymykseen, jota moni juhlia tai tilaisuuksia järjestävä ihminen miettii; kannattaako käyttää ammattijuontajaa vai juontaa itse?

Tässä teille Johannan tarina tapahtumista:

Ulkopuolinen juontaja tapahtumaan oli todella viisas teko! Aiemmin ollaan juonnettu itse, kun on ajateltu että kyllähän se nyt hoituu. Ja hoituuhan se, mutta ammattijuontaja on aina ammattijuontaja!

Suurin muutos aiempaan oli se, että juontaja sai juhlan ihan eri tavalla arvokasta tunnelmaa kuin itse juontaen olemme onnistuneet saamaan. Toki ulkopuolinen juontaja vapautti myös meidät järjestäjänä monesta turhasta stressistä ja jännityksestä, sillä juhlan eteenpäin kuljettamisen ja tunnelman luomisen, ylläpitämisen (ja tarvittaessa myös nostattamisen ja rauhoittamisen) pystyi luottamaan täysin hänen käsiinsä.

Juontaja perehtyi tapahtuman taustoihin riittävän laajasti ja osasi sopeuttaa juontotyylin ja sisällön juuri meidän tyyliin sopivaksi. Myös tilaisuuden aikataulutus ja rytmitys sujui huomattavasti aiempaa helpommin, kun ammattilainen tiesi kertoa miten kannattaa tehdä ja miten ei. Juontaja helpotti siis myös tapahtuman suunnitteluvaiheessa kertomalla omia näkemyksiä ja kokemuksia siitä, miten tilaisuus kannattaa rakentaa,jotta se toimii mahdollisimman hyvin.

Kaikista parasta oli siis se arvokkuuden tunne minkä juontaja juhlaan omalla rennolla tavallaan toi, samalla varmistaen että ilta etenee sujuvasti. Ennakkovalmistelut oli tehty hyvin mikä oli hyvä juttu kuten sekin, että pienet muokkaukset onnistuivat kuitenkin vaivatta vielä illan aikanakin. Sanalla sanoen erittäin ammattitaitoista toimintaa, olen todella tyytyväinen lopputulokseen! Kiitos 🙂

– Johanna Junkkari
Liiketoimintajohtaja
McDonald´s Tampere, Turku, Raisio, Rauma ja Pori