Top 5 vinkit etäesiintymiseen

Etänä pidettävät palaverit ja luennot, koulutukset ja webinaarit ovat vakiinnuttaneet paikkansa parin vuoden aikana ja varmasti jokainen asiantuntija on päässyt työssään kameran eteen. Etänä tapahtuvan vuorovaikutuksen isot linjat alkavatkin olla kunnossa ja enää ihan jokaista palaveria ei aloiteta kysymyksellä kuuluuko ääni tai näkyykö esitys? Vaikuttavuus syntyy kuitenkin yksityiskohdista ja esiintymisestä. Nyt onkin aika viilata vielä nämä asiat kuntoon, koska etäyhteydet ovat tulleet jäädäkseen.

Vuorovaikutuksen tekeminen kameran kautta on haastavampaa kuin fyysisesti samassa tilassa oltaessa. Siksi on tärkeää ottaa haltuun myös kameralle esiintymisen erityispiirteet ja miettiä, miten voisit vaikuttaa viestisi läpimenoon ympäristön kautta. Pidemmissä koulutuksissa ja luennoissa myös äänenkäytöllä on isompi merkitys, kun ei ole mahdollisuutta liikkua yleisön edessä samassa tilassa. 

Jos haluat kehittyä viestijänä kameran välityksellä ja pitää yleisön mielenkiinnon mukana loppuun asti, niin lataa ilmainen etäesiintymisen opas!

https://maikki.fi/product/opas-vaikuttavaan-etaesiintymiseen/

Uskomme vahvasti, että jokainen voi olla vaikuttava esiintyjä oman persoonansa kautta – myös etänä.

Meiltä ilmestyi 10.2. uusi Esiinny eduksesi etänä -verkkokoulutus. Tässä noin 45 minuutin videolla käymme läpi, miten juuri sinä esiinnyt eduksesi etänä. Jos siis koit ylläolevat vinkit hyödyllisiksi, tilaa myös verkkokoulutus ja kehity etäviestijänä uudelle tasolle. Esiinny eduksesi etänä – koulutuksen hinta 49 euroa.

Ennakkotilaus:
1. Valitse Mobile Pay -sovellukseen numero 76619 (saaja Maikki Media Oy)
2. Laita summaksi 49€ ja lisää viestikenttään: EEE ja oma sähköpostiosoite
3. Lähetä raha

Me toimitamme sinulle kirjoittamaasi sähköpostiosoitteeseen EEE-koulutuksen 1-3 arkipäivän kuluessa.
Saat kuitin ostoksestasi saman sähköpostin yhteydessä.
Maikin tietosuoja-asetukset löydät täältä ja verkkokaupan yleiset ehdot täältä.
Tässä esitetyt hinnat sis. alv. 24%.

Terkuin Kati ja Tuuli-Elina, Maikki Media Oy

Leave a Reply