Ammattijuontaja iltajuhlaan
MAIKIN ammattijuontajilta taipuvat niin rennot iltatilaisuudet kuin arvokkaat gaalajuhlatkin. Jotta voisit itse nauttia illan annista ja seurustella vieraiden kanssa, niin varaa juhlaan ammattijuontaja. MAIKIN ammattijuontaja huolehtii illan kulusta ja luo juhlaan haluttua tunnelmaa.

”Maikin juontajat ovat olleet mukana toteuttamassa kanssamme monia yritystapahtumia ja heidän ammattitaitonsa on ollut yksi merkittävistä tekijöistä tapahtumien onnistumiseksi. Sanavalmiiden neitojen vahvuuksia ovat ehdottomasti aurinkoinen ja energinen olemus sekä rohkea asenne heittäytyä eri tilanteisiin.” – Maarit ”Lillis” Lilja, Akun Tehdas
MAIKKI käsikirjoittaa aina juonnot asiakkaan toiveiden pohjalta tai yhdessä asiakkaan kanssa. Niin haluttaessa, juontaja voi osallistua jo suunnitteluvaiheeseen ja auttaa esimerkiksi aikataulun luomisen kanssa.
Teille tärkeät ihmiset ovat ansainneet palkintonsa ja arvokkaan iltajuhlan. Jotta se on mieleenpainuva ja ikimuistoinen, varaa juhlaan ammattijuontaja ja anna henkilökunnankin hengähtää!
Ulkopuolinen juontaja tapahtumaan oli todella viisas teko! Aiemmin ollaan juonnettu itse, kun on ajateltu että kyllähän se nyt hoituu. Ja hoituuhan se, mutta ammattijuontaja on aina ammattijuontaja!
Suurin muutos aiempaan oli se, että juontaja sai juhlan ihan eri tavalla arvokasta tunnelmaa kuin itse juontaen olemme onnistuneet saamaan. Toki ulkopuolinen juontaja vapautti myös meidät järjestäjänä monesta turhasta stressistä ja jännityksestä, sillä juhlan eteenpäin kuljettamisen ja tunnelman luomisen, ylläpitämisen (ja tarvittaessa myös nostattamisen ja rauhoittamisen) pystyi luottamaan täysin hänen käsiinsä.
Kaikista parasta oli siis se arvokkuuden tunne minkä juontaja juhlaan omalla rennolla tavallaan toi, samalla varmistaen että ilta etenee sujuvasti. Ennakkovalmistelut oli tehty hyvin mikä oli hyvä juttu kuten sekin, että pienet muokkaukset onnistuivat kuitenkin vaivatta vielä illan aikanakin. Sanalla sanoen erittäin ammattitaitoista toimintaa, olen todella tyytyväinen lopputulokseen! Kiitos :)”
– Johanna Junkkari
Liiketoimintajohtaja
McDonald´s Tampere, Turku, Raisio, Rauma ja Pori
