Tiesitkö, että juontaminen onnistuu myös flyygelin takaa säestyksen kera? Maikin uudella juontokonseptilla voidaan lisätä gaaloihin, palkintotilaisuuksiin sekä vuosijuhliin niiden ansaitsemaa arvokkuutta!

Pianisti-juontaja Stefan Andersén kuljettaa ohjelmaa eteenpäin säestetyllä juonnolla ja tarjoaa kävijöille kokonaan uudenlaisen tapahtumaelämyksen. Pianisti-juontaja tuo tapahtumiin lisää arvokuutta ja sen avulla pystytään vaikuttamaan voimakkaasti tapahtuman tunnelmaan.

Stefan Andersén on laulaja, lauluntekijä, ammattimuusikko sekä juontaja, joka on valloittanut yleisöä äänellään jo vuosia. Juontojen taustalla soitettavat kappaleet valitaan aina tukemaan tilaisuuden teemaa ja haluttua tunnelmaa. Lisäksi Stefan voi myös tulkita kappaleita laulamalla ja valitsemalla Stefanin, asiakas saakin juhlaansa myös esiintyjän.

Kun etsit jotain erilaista ja haluat nostaa tapahtuman tunnelman kokonaan uudelle tasolle on Pianisti-juontaja Stefan sinun valintasi.

Stefan elävöitti perinteisen gaalan tunnelmaa aivan uudella tavalla. Hän sekä juonsi, esiintyi että soitti flyygelillä eri puhujien intron esiintymislavalle. Yhteydenpito ennen tapahtumaa oli helppoa ja joustavaa. Stefan tuo tapahtumaan yllätyksellisyyttä ja elämyksellisyyttä.

Anniina Raatikka, Huikea Tapahtumatuotanto