Toimialastudio

Toimialastudio

Tapahtumatyyppi: Henkilöstötapahtuma, stream-tapahtuma
Osallistujamäärä: 300 henkeä
Juontokonsepti: Moderaattori / studio-host
Tapahtuman järjestäjä: Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelut

Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalveluyksikkö halusi toteuttaa työntekijöille Toimialastudio-sarjan, joka nostaisi esiin tärkeitä alakohtaisia asioita tiiviissä, mutta viihdyttävässä muodossa. Maikki hyppäsi tuotantoon mukaan jo suunnitteluvaiheessa ja tarjosi juontajan lisäksi myös apua sarjan konseptointiin ja vieraiden kontaktointiin.

Toimialastudiossa tarkasteltiin eri aiheita ja aloja mahdollisimman monesta eri näkökulmasta ja tutkimustiedon lisäksi eetteriin haluttiin nostaa myös alan yrittäjät ja työntekijät, omaa henkilökuntaa unohtamatta.

Toimialastudiot päätettiin toteuttaa lyhyiden haastatteluiden ja paneelikeskusteluiden kautta, jotta lähetykseen saataisiin mahdollisimman monta vierasta ja näkökulmaa, mutta lähetys pysyisi kuitenkin kestoltaan tiiviinä.

Sarjan juontajaksi valittiin Tuuli-Elina Andersén, joka on ollut pitkään mukana Tampereen elinkeinoelämässä. Tuuli-Elinan syväosaaminen haastatteluiden ja paneelikeskusteluiden moderoinnista tuli myös tarpeeseen.

Lähdetäänkö tekemään tapahtumastasi elämys?

Jätä puhelinnumerosi tähän, niin olemme sinuun yhteydessä!